Vihreä sosiaalityöntekijä Porista valtuustossa! tilitystä vihreydestä, kuntatyöntekijänä olemisesta sekä porilaisesta hulluudesta

Vaalit meni ja työ valtuustossa odottaa!

Kiitos kaikille vihreiden äänestäjille! 

Vihreät neljänneksi suurin Suomessa ja Porissa!

Porin seudun vihreät saavuttivat viiden valtuutetun vaalitavoitteensa.
Vihreät etenivät isoin askelin edellisiin kuntavaaleihin verrattuna
niin valtuutettujen kuin äänimäärän osalta. Vihreät saivat 1 336 ääntä
enemmän (lisäys 42%!) kuin vuonna 2004. Lisäksi äänet
jakautuivat tasaisesti yhä useammalle henkilölle. Upea 40 hengen lista, jossa jokaisen äänet olivat ratkaisevan tärkeitä.

Itse sain 145 ääntä ja viidennen vihreiden paikan valtuustosta! Hyvä me! Mia, Timo, Maria, Anne ja minä!

Vihreiden menestymisen historiallisuutta korostaa puolueen nousu
neljänneksi suurimmaksi niin Porissa kuin koko maassa. Itse pidän tätä merkkinä siitä, että Pori on nyt tosikaupunki, kun vihreät saavat enemmän kannatusta kuin keskusta.

Kyse on myös merkittävästä käännekohdasta porilaisessa päätöksen- tekokulttuurissa. Itse olen vähän siitä haikea, että se ei sitten ollut mahdollista ilman ei-sosialistisen enemmistön syntymistä. Henkilökohtaisesti tuntuu hankalalta, kun minut vihreänä luokitellaan porvaristoon kuuluvaksi. Ei nyt sentään, olen aina demariäidin työläisperheen lapsi.

Minulle nuorempana mahdollinen aate on setien toimesta ummehdutettu, joten olen joutunut etsimään uuden poliittisen kanavan eli vihreät jo kauan sitten. Mutta minuun ei kyllä istu ikuista talouskasvua ihannoiva oikeistolaisuus. Eniten kiinnostaa tulevaisuus ja sen oikeudenmukaisuus kaikkien ihmisten kesken.

Enemmän aikaa ja vähemmän roinaa! Tällä mennään kohti haasteita.
 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän nirhis59 kuva

Nyt on jo paljon viisaampi kuin tuossa yllä vaalihuumassa. En tosiaankaan usko oikeistolaisuuden jatkuvan kasvun ideologiaan mutta en myöskään ummehtuneeseen muka sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen vasemmalla. Yhtä pilaantunutta on molemmat, kun tarpeeksi kauan annetaan keskenään koplata asioita sullemulle. Vieläkään ei olla Porissa valmiita katsomaan uusia tuulia tai kuulemaan asukkaita verorahojen käytössä. Sedät heiluu keskenään jo ennen vaaleja toisilleen lupaamiensa asioiden lumoissa äänestäjistä ja porilaisista piittaamatta! No, terrierit haukkuu ja karavaani kulkee...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja